Mistä kaikki oikein alkoi?

Ensin oli Puutarhatuotteiden Jalostaja, sitten seuraavalla vuosituhannella monipuolinen yritysperhe. Siinä välissä oli monen monta maukasta käännettä, joten haukkaa kiinni Oy Lunden Ab:n historiaan!

Kotina Turun Artukainen

Oy Lunden Ab:n juuret ulottuvat aina vuoteen 1936, jolloin Jalostaja aloitti toimintansa Turun Artukaisissa. Samalla alueella valmistetaan vielä tänäkin päivänä Jalostajan säilykkeitä. Oy Lunden Ab:n tarinaan liittyy vahvasti myös herra nimeltä Uuno Lundén, mutta hänestä myöhemmin lisää.

Tätä ei takuulla monet muista; Jalostaja toimi alun perin Puutarhatuotteiden Jalostaja -nimellä ja tuotevalikoimaan kuului mm. hilloja, mehuja ja marmeladeja. Sota-aikana Jalostaja valmisti armeijan tarpeisiin erilaisia korvike-elintarvikkeita, kuten kuivattuja perunoita ja juureksia. Sodan päätyttyä tuotevalikoimaan tuli ensimmäiset säilykkeet, jotka oli tehty erilaisista vihanneksista, kuten vihreistä herneistä. Löydät muuten edelleen nämä herneet valikoimista!

Hernekeittoa since 1952

1950-luvulla yhtiö oli kasvanut jo monipuoliseksi säilyketehtaaksi, joka valmisti mm. kala-, vihannes-, hedelmä- ja sienisäilykkeitä, hilloja, marmeladeja ja mehuja sekä sinappia. Lisäksi merkittävä osa liikevaihdosta muodostui suurtalouksille, kuten kouluille ja sairaaloille, tehtävistä ruoista.

Vuonna 1952 tuotevalikoimaan tuli ensimmäiset ruokasäilykkeet, joiden joukosta löytyy todelliset klassikot: hernekeitto ja lihapullat kastikkeessa. Nämä sekä muutamaa vuotta myöhemmin lanseeratut lihasäilykkeet (esim. sika-nauta) ovat edelleen kenties Jalostajan tunnetuimpia tuotteita.

Lihakauppias Lundén

Sitten hieman toisaalle Turussa, jossa Uuno Lundén perusti lihan tukkuliike Lundénin Liha Oy:n vuonna 1959. Myöhemmin yhtiön toiminta laajeni mm. laivamuonitukseen. Uunon menehdyttyä 1970-luvulla yritystoiminta siirtyi kahdelle hänen pojistaan, Hannu ja Tapio Lundénille.

Kymmenen vuotta myöhemmin oltiin merkittävän muutoksen äärellä: veljekset päättivät perustaa oman vientisäilyketehtaan, jonka valikoimiin tuli myöhemmin mm. Jalostajan kanssa kilpailevia tuotteita, kuten hernekeitto, sikanauta ja lihapullat.

Vuonna 1988 laivamuonitustoiminta laajeni myös valmistukseen ja Lunden alkoi valmistaa ruotsinlaivoille sekä myöhemmin myös lentoyhtiöille erilaisia puolivalmiita ruokatuotteita. Tässä alkoi olla monta pannua tulessa, sillä samoihin aikoihin alkoi myös Lundenin voileipäteollisuus, joka on vielä nykyäänkin Suomen suurimpia.

Sinappinen käänne

Lunden osti itselleen Jalostajan alkuperäiset tilat Artukaisista vuonna 1998, jonka jälkeen kaikki Lundenin ja Jalostajan toiminta keskitettiin samalle alueelle. Tämän jälkeen Lundenin tuotevalikoimaan tuli ensimmäistä kertaa myös sinappi, kun Unileverin Turun Sinappia alettiin valmistaa alihankintana Lunden Jalostajalla.

Vuonna 2002 Lunden osti lopulta lähes kaikki Jalostajan tuotemerkit, ja sen myötä uusina tuotteina ohjelmaan tulivat myös retrohenkiset Jalostajan kuivatut pata-ainekset sekä muille brändeille alihankintana tehdyt valmissalaatit ja kolmioleivät.

Palataan vielä sinappiin. Lunden yritti ostaa myös Turun Sinapin oikeuden itselleen, mutta sen hinta nousi liian korkeaksi ja lopulta valmistus siirtyi Ruotsiin. Lunden halusi kuitenkin jatkaa sinapin valmistusta, sillä yrityksellä oli edelleen sinappimestarien tietotaito ja kokemus etunaan. Näin syntyi Auran sinappi, johon sinapin siemenet jauhetaan edelleen itse omilla myllyillä.

Vuonna 2011 Auran-brändin käyttö laajeni ensin majoneeseihin ja sittemmin valikoimiin on tullut myös erilaisia kastikkeita, ketsuppeja sekä vegaanisia levitteitä.

Aina jotain uutta

Vuonna 2007 yhtiö laajensi toimintaansa Viroon, jonne perustettiin oma tuoreruokatehdas Lunden Food Oü. Tallinnan lähellä sijaitsevalla tehtaalla valmistetaan sekä kylmiä että lämpimiä tuotteita ja päätuotteina ovat erilaiset heti syötävät välipalatuotteet.

Vuonna 2010 perustettu lihatuotteita valmistava Savuhovi Oy liitettiin osaksi Oy Lunden Ab:ta vuoden 2022 alussa.

    1936

    JALOSTAJA PERUSTETAAN

    Jalostaja perustetaan puutarhatuotteiden tehdasmaiseen jalostamiseen ja kauppaan. Toimitiloiksi vuokrataan Artukaisten jäähdyttämö Turusta. 

    1940

    PERUSTA LUNDENIN PERHEYRITYKSELLE 

    Yksityisyrittäjä Uuno Lundén aloittaa yritystoiminnan, jonka pohjalta syntyy vuonna 1959 lihajalosteita tuottava Lundenin Liha Turun keskustaan. 

    1948

    TURUN SINAPPI SYNTYY

    Jalostaja aloittaa Turun Sinapin tuottamisen sekä tuo ensimmäiset säilykkeensä markkinoille. Yrityksestä tulee monipuolinen säilyketehdas kala- ja vihannes-, hedelmä-ja sienisäilykkeineen sekä marmeladeineen, hilloineen ja sinappeineen.

    1952

    JALOSTAJAN KLASSIKKO LANSEERATAAN

    Suomalaisten rakastaman hernekeiton sekä muiden ruokasäilykkeiden, kuten lihapyöryköiden, tulo kaupan hyllyihin helpottaa monen kiireistä arkea.

    1961

    PILTTI-LASTENRUOKIEN VALMISTUS KÄYNNISTYY

    Piltin kysyntä ylittää jatkuvasti kapasiteetin, joten Jalostajan tehdasta laajennetaan useaan otteeseen 1960-luvun aikana.

    1998

    JALOSTAJAN JA LUNDENIN YHTEINEN HISTORIA ALKAA

    Oy Lunden Ab ostaa Nestléltä Jalostajan kiinteistön ja merkittävän osan tuotteista – esimerkiksi Turun Sinapin ja hernekeiton alihankintasopimukset siirtyvät Lundenille.

    2002

    OY LUNDEN AB OSTAA JALOSTAJA-BRÄNDIN UNILEVERILTÄ 

    Kaupan myötä Jalostaja-tuotemerkki siirtyy kokonaan Lundenille. Samalla Unilever ilmoittaa siirtävänsä Turun Sinapin valmistuksen Ruotsiin. Lunden päättää luoda oman sinappibrändinsä, Auran Sinapin, joka tuodaan markkinoille 2003. 

    2007

    VIRON TUORETEHTAAN PERUSTAMINEN

    Tallinnan lähellä sijaitsevalla tuoretehtaalla valmistetaan erilaisia käsintehtyjä heti syötäviä välipalatuotteita, kuten täytettyjä leipiä. Omien brändien lisäksi merkittävän osan tuotannosta muodostavat asiakasyrityksille valmistettavat tuotteet.